La Fiamma di Danza

Kuva: Hugo Pipping

La Fiamma di Danza keskittyy etenkin renessanssiajan eli 1400- ja 1500-lukujen italialaisiin ja ranskalaisiin tansseihin. Tanssimme ovat pääasiassa ryhmäläisten omia rekonstruktioita 1400- ja 1500-luvun tanssioppaista ja -muistiinpanoista. Niiden lisäksi repertuaariimme kuuluu myös esimerkiksi englantilaisia ja ruotsalaisia 1500- ja 1600-lukujen tansseja.

La Fiamma di Danzan tanssivalikoimaan kuuluu käytännössä yksinomaan ns. varhaisia tansseja eli tansseja, joiden elävä tanssiperinne ei ole jatkunut katkeamatta niiden alkuperäisestä historiallisesta aikakaudesta nykyhetkeen saakka. Varhaiset tanssit on siis rekonstruoitu uudestaan kirjallisista ja musiikillisista ja joskus myös kuvamateriaalia hyödyntäen. Varhaisimmat tunnetut koreografiset muistiinpanot ovat vuosilta 1445 ja n. 1450. Jo vuoden 1500 paikkeilta on kuitenkin saatavissa suhteellisen laajaltikin yksityiskohtaisia tanssikuvauksia ja -oppaita etenkin Italian ja Ranskan hoveista.

Renessanssin ajalta säilyneet tanssioppaat ja -muistiinpanot edustavat lähinnä aateliston ja Keski-Euroopan hovien tansseja. Esimerkiksi kansantansseihin verrattuna renessanssin tanssit ovatkin usein sofistikoituneita ja yksityiskohdiltaan hiottuja — kehittyiväthän ne yhteisössä, jossa tanssiminen oli tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä ja osa nuoren aatelisen kasvatusta jo lapsesta lähtien. Ylhäisö tanssi tuolloin sekä ilokseen että osoittaakseen vertaisilleen omaa sivistystään ja taitojaan. Suurimmassa osassa renessanssin tansseista päämääränä on eleganssi, kaunis, pehmeä liike ja huolitellut yksityiskohdat. Toisaalta hienostuneisuuden lomassa yllättävät myös pilkanteko, hulluttelu ja ilveily. Monet tanssit vaativat tanssijalta myös voimaa siinä kuin taitoakin ja antoivat siten aateliskeikareille tilaisuuden osoittaa viriiliyttään naisväen nähden.

Renessanssin tanssien oikea ympäristö on hovi, jossa tanssiaissalin täyttää näyttävästi pukeutunut aatelisväki. Huomion keskipisteenä on yksi pari tai tanssijaryhmä kerrallaan. Muut aateliset seurustelevat keskenään, mutta seuraavat toisaalta kulloinkin tanssivaa ryhmää heidän taitojaan ja kykyjään arvioiden. Kunkin tanssijan tulee siis tuoda parhaat puolensa ja osaamisensa esiin. Myös puvuilla pyritään korostamaan kantajan tyylikkyyttä, arvokkuutta ja mieluusti myös yhteiskunnallista ja taloudellista asemaa.