La Fiamma di Danza

Kymmenvuotinen taival

Kuva: John Morelius

Sodassa ja rakkaudessa — tanssia ja musiikkia
renessanssin hoveista

La Fiamma di Danza juhlistaa kymmenvuotista taipalettaan järjestämällä juhlaesityksen Malmitalolla lauantaina 27. helmikuuta 2010 klo 16. Esityksen musiikista vastaa vanhan musiikin yhtye Tornada sekä laulusta oopperalaulaja Janne Hägglund.

Esityksen tanssit kuljettavat katsojat 1400- ja 1500-lukujen italialaishoveista Ranskan ja Englannin kautta aina 1600-luvun Ruotsiin ja rakkauden ylistyksestä julmiin taisteluihin. Renessanssin sirojen ja arvokkaiden tanssien ohella mukaan on otettu myös aikakauden näyttäviä, vauhdikkaita ja hupaisiakin tansseja.

Renessanssin tanssit olivat aikanaan tärkeä osa ylhäisön sosiaalista kanssakäymistä ja osa nuoren aatelisen kasvatusta jo lapsesta lähtien. Useimmissa tansseissa päämääränä on kaunis, pehmeä liike ja huolitellut yksityiskohdat. Niiden lomassa yllättävät kuitenkin myös pilkanteko, hulluttelu ja ilveily. Monet tanssit vaativat tanssijalta voimaa siinä kuin taitoakin ja antoivat siten nuorille aatelisille tilaisuuden osoittaa viriiliyttään naisväen nähden.


Sodassa ja rakkaudessa — tanssia ja musiikkia renessanssin hoveista

Lauantaina 27.2.2010 klo 16
Malmitalo, Ala-Malmin tori 1
Liput 8/6 euroa
Kesto noin 2 tuntia
Väliaika

Lippuja voi ostaa ryhmän jäseniltä, Lippupalvelusta tai ovelta.

Alennusliput: lapset 6–16 v., opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelusmiehet



Etusivu | Esityksistä | Varhaiset tanssit | Puvut | Kalenteri | Yhteystiedot